ELY-keskus ja Business Finland tukevat pk-yrityksiä, jotka haluavat kasvaa, uudistaa toimintaansa ja kansainvälistyä. ELY-keskuksen ja Business Finlandin tavoite on synnyttää Suomeen uusia työpaikkoja.
Mitä?
ELY-keskuksen ja Business Finlandin tuet on suunnattu yrityksen kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin. Kyseessä voi olla aloittava, kasvuhakuinen tai uudistumaan pyrkivä yritys. Avustuksen erityisenä painopisteenä on kansainvälistyminen.
Miten?
Tukia voi hakea erityisesti uuden henkilön palkkamenoihin ja ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden hankintaan. Tyypillinen avustettava kehityshanke on 30 000 euroa – 400 000 euroa. Tuki voi olla 50-75 % kehityshankkeesta.
”Yritysrahoitusta suunnataan ensisijaisesti haastaviin ja laadullisesti korkeatasoisiin, sekä vaikuttavuudeltaan työllisyyden, liikevaihdon tai viennin kasvun kannalta merkittäviin pk-yritysten hankkeisiin.”
Kenelle?
Pk-yritykselle, jolla on halua kokonaisvaltaiseen ja merkittävään liiketoimintansa kehittämiseen.
Yrityksesi kuuluu tuen piiriin, jos yrityksen liikevaihto on alle 50 M€ ja henkilöstöä on alle 250. Lisäksi yrityksesi tase on alle 43 M€, ja yritys on suuren yrityksen omistuksessa alle 25 %.
Tukea suunnataan hankkeisiin, joilla arvioidaan olevan merkittävä vaikutus
Tällaisia ovat hankkeet, jotka kohdistuvat mm.
- toimivien yritysten uuden liiketoiminnan kehittämiseen.
- pk-yritysten ideoiden, tuotteiden ja palvelujen tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen.
- kasvun, tuottavuuden tai kansainvälistymisen edistämiseen.
- tuotekehitykseen.
- digitalisaatioon ja mobiili-/etäkäytettävyyteen.
- ympäristöä vähemmän kuormittaviin, resurssiviisaiden ja energiatehokkaampien tuotantoteknologioiden ja innovaatioiden käyttöönottoon.
Ota yhteyttä ELY-keskuksen tai Business Finlandin asiantuntijaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa ennen hakemuksen jättämistä.
Lisätietoa ELY-keskuksen ja Business Finlandin tuista ja niiden hakemisesta löydät seuraavista linkeistä:
Business Finland tuet pk- ja midcap-yrityksille
Business Finland, Veturiyritysten ja ekosysteemien rahoitus
Innoman auttaa Sinua kokonaisvaltaisesti tuen hakemisessa. Yrityksellä pitää olla selkeä liiketoimintastrategia, innovaatiostrategia ja liiketoiminnan kehityksen roadmap, joihin käynnistettävä kehityshanke integroituu.