Päivittäin ennestään tuntemattomien ihmisten parissa työskennellessä tulee mietittyä usein, että kylläpä meitä on tässä Suomenmaassa monen moisella asenteella varustettuja työikäisiä ihmisiä! Kuulee monenlaista tarinaa onnistumisesta ja epäonnistumisesta. Kuka meistä sitten on näissä tarinoissa voittaja ja kuka häviäjä?
Miten itse voisin vaikuttaa tarinan lopputulokseen?
Vain parhaat ja kyvykkäimmät nuoret ihmiset voivat vastata työelämän nopeisiin muutostarpeisiin sekä suoriutua työstä tehokkaasti ja tuottavasti.
Koulumaailmassa mennään enenevässä määrin siihen suuntaan, että opiskelijalla itsellään on vastuu valita kokonaisuus, jolla on tulevaisuuden työmarkkinoilla kysyntää ja jolla voi turvata oman työuran. Opiskelijalla itsellään on vastuu omasta tulvasta tutkinnosta, ja vain parhaat tulevat pärjäämään.
Onko näin? Vai asennoidutko vain näin?
Esimerkiksi saman syntymävuoden ja taustan omaavista ihmisistä yksi voi olla menossa kovaa vauhtia kohti uusia haasteita ja ottaa mahdolliset vastoinkäymiset ennemminkin haasteina ja mahdollisuuksina kuin kokea ne epäonnistumisina. Tämä henkilö voisi todeta, että ”onhan tässä vielä vuosia jäljellä ja kyllä minä tuohon pystyn”.
Toinen saman ikäinen, samoilla taustoilla, on jo luovuttanut ja haikailee eläkkeelle pääsystä kommentilla ”ei tämän ikäisenä enää kannata mitään uutta lähteä oppimaan eikä tämmöistä enää kukaan palkkaa”.
Mikä tarinoissa on erona? Sanoisin, että asenne.
Asenne kilpailuvalttina?
Tietopohjainen osaaminen vanhenee nykymaailmassa hyvin nopeaa vauhtia, ja pelkästään sillä on vaikea saavuttaa pysyvää kilpailuvalttia.
Mikä pysyvä kilpailuvaltti sitten on?
Sanoisin jälleen, että omalla asenteella on merkitystä siinä, miten omassa elämässä eri tilanteissa selviää, oli sitten kyseessä työelämän muutoksista tai sen asettamista vaatimuksista tai asemasta työmarkkinoilla tai muutoinkin oman elämän hallinnasta.
Asenteet eivät ole syntymässä saatuja pysyviä ominaisuuksia, vaan niitä voi itse kukin kehittää ja harjoittaa koko elämänsä ajan. Positiivista elämänasennetta kehotetaan tietoisesti opettelemaan, ja kaikessa pitäisi ajatella asioita positiivisuuden kautta.
Ehkä en ihan allekirjoita, että joka asiassa on positiivisuutta, mutta mahdollisuus kaikessa on. Jos vain ihmisellä on sisua yrittää ja näkee mahdollisuuden – ei vain uhkia -, on hän sellainen työntekijä, jolla on työelämässä vielä paljon annettavaa.
Jos näkee itsellään olevan mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämään, omaksua asioita, oppia uutta, kyetä mukautumaan, olla positiivinen, iloita pienistä asioista, nähdä epäonnistumiset osana oppimista, on oikein sopiva nykyhetken työelämään. Syntymävuosi, koulutus tai ulkonäkö ei niinkään ole merkittäviä tekijöitä.
Hyvä asenne näkyy ulkoisessa olemuksessa, kuuluu äänessä sekä on aistittavissa tavassa olla läsnä ja olla hyvä työntekijä ja ihminen.
Hyvällä asenteella kohti huomista ja ilolla eteenpäin 🙂