Työnohjaus osaksi muutoksen johtamista

Ohjatut työnohjaustapaamiset tuovat mahdollisuuden tarkastella työtä, sen tekemistä ja siihen liittyviä vuorovaikutussuhteita, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia turvallisessa ympäristössä. Parhaimmillaan ryhmän työnohjaus on tiimiä yhteen hitsaavaa, oivalluttavaa yhdessä kehittämistä ja kehittymistä – yhdessä oppimista.

Mitä työnohjaus tuo muutostilanteeseen

Muutoksen merkitys kiteytyy keskustelemalla. Muutoksen alussa yhteiset työnohjaustapaamiset tuovat mahdollisuuden pysähtyä miksi kysymyksen rinnalla myös siihen, mitä muutoksella halutaan saavuttaa, minkälainen toiminta vie kohti tavoitetta ja miten muutos etenee parhaiten. Avoin keskustelu ja kuulluksi tuleminen tuovat muutokselle myös henkilökohtaista merkitystä, sitouttavat sekä hälventävät epätietoisuutta ja hämmennystä. Muutoksesta tulee koko työyhteisön yhteinen asia.

Turvallinen tila muutoksen käsittelyyn. Työnohjaustapaamiset luovat tilan, jossa kaikki voivat ilmaista ajatuksiaan, tunteitaan ja tuntemuksiaan avoimesti ja turvallisesti. Tämä auttaa tuomaan yhteiseen keskusteluun myös muutokseen liittyviä haasteita, huolia ja epävarmuutta. Työnohjaustapaamiset tuovat usein suoritekeskeiseen, tehokkaasti aikataulutettuun ja määrätietoiseen etenemiseen, yhteisiä hetkiä, joissa voidaan hidastaa. Työnohjaustapaamisissa voidaan yhdessä pysähtyä hetkeksi ja antaa tilaa ajatuksille, tunteille ja yhdessä pohtimiselle.

Yhteinen reflektointi ja uuden omaksuminen. Ryhmän kanssa käydyt keskustelut auttavat ymmärtämään paremmin muutoksen vaikutuksia ja sen herättämiä tunteita. Keskusteluissa voidaan yhdessä pohtia vaihtoehtoisia etenemistapoja ja näin löytää parhaat käytänteet ja toimintatavat viedä muutosta eteenpäin. Muutos edellyttää, että luovumme joistain vanhoista toimintatavoista ja alamme tehdä asioita uudella tavalla. Yksilö- ja tiimitasolla tämä edellyttää myös osaamattomuuden ja tietämättömyyden tunteen kestämistä – ennen kun uudesta tulee tuttua. Työnohjaus tukee uusien toimintatapojen oppimisessa ja omaksumisessa.

Muutos osaksi arjen tekemistä. Muutoksen onnistuminen mitataan lopulta siinä, miten se vaikuttaa arjen tekemiseen. Kun työnohjausprosessi kulkee rinnalla koko muutosmatkan, varmistetaan, että muutos ulottuu arjen tekemiseen; työroolit selkeytyvät, osaaminen kehittyy ja työyhteisön muutoskyvykkyys ja -kestävyys kasvavat.

Oikea-aikaista viestintää. Muutostilanteessa työnohjaus on myös kerroksellista. Muutostiimin, esihenkilöiden ja yksittäisten tiimien työnohjaukset tukevat toisiaan. Tieto kulkee työnohjausryhmien välillä ennakoiden ja nostaen esiin kehitettävien ja huomiota vaativien asioiden lisäksi myös onnistumisia ja yhteisesti juhlittavia välietappeja.

Työnohjaus on vaikuttava lisä muutoksen johtamisessa. Se tarjoaa tukea sekä yksilö- että tiimitasolla. Työnohjauksen avulla työyhteisö pystyy ohjatusti käsittelemään muutoksen mahdollisuuksia ja haasteita, sekä löytämään yhdessä toimintatapoja, joiden avulla muutos saadaan menestyksekkäästi maaliin.

Kirjoittaja

Päivi Klinga

HR-ammattilainen

Lue kirjoittajan muita tekstejä