Jussi Pihlajamaa

Jussi Pihlajamaa

asiantuntija
+358 50 5586 372
jussi.pihlajamaa@innoman.fi

Jussi Pihlajamaa, insinööri.

Jussilla on pitkä kokemus sekä rakennusalalta että innovaatiotoiminnasta. Hän aloitti työuransa suunnittelijana, minkä jälkeen hän toimi noin kymmenen vuotta kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisten täydennyskoulutuksen suunnittelijana ja toteuttajana alan järjestöjen koulutusorganisaatioissa ja myöhemmin omien yritysten kautta.

Innoman Oy:n perustaminen 1991 oli Jussille kanava konsultoida sekä uuden tiedon käyttöönottoa että T&K- ja innovaatiotoiminnan kehittämistä. Asiakkaina on ollut sekä julkisia organisaatioita että yrityksiä.

Jussi on myös työskennellyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tutkijana Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä tutkimuspäällikkönä Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen Innovation Management Instituutissa.

Tutkimuksessa Jussi on keskittynyt erilaisen tutkimus-, teknologia- ja kehitysohjelmien arviointiin ja ohjaukseen sekä organisaatioiden innovaatiojohtamisen kehittämiseen.
– Olen saanut tehdä yhteistyötä innovatiivisten ihmisten ja yritysten kanssa, Jussi kiittelee.

Työssä häntä motivoi uusiin haasteisiin tarttuminen, ongelmanratkaisu ja onnistumiset yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Vapaa-aikaani kuuluvat läheisesti päättymätön puuhastelu kesämökillä, soittaminen ja musiikista oppiminen pienessä kotistudiossa. Kaikkein parasta vapaa-ajan viettoa on kuitenkin yhteinen aika lastenlasten kanssa, Jussi iloitsee.

Lue tämän henkilön tekstejä

Blogi 12.10.2017
Toivossa on hyvä elää – myös korjausrakentamisessa

Liian usein myös unohdetaan, että asiakkaan kokemus ja tietoisuus palveluprosessista ja sen vaiheista on joissain tapauksissa jopa tärkeämpi osa arvontuottoa kuin laadullisesti täydellinen lopputulos.

Lue lisää
Blogi 12.5.2017
Rajapinnat innovaatiotoiminnan haasteena

Kokemus on osoittanut, että mitä paremmin kyseiseen arviointiprosessiin osallistuu henkilöitä organisaation eri toiminnoista ja eri organisaatiotasoilta, sitä hedelmällisempiä tulokset ovat.

Lue lisää
Blogi 29.3.2017
Innovaatioistakin voi oppia uutta

Miten innovaatiotoimintaa voi kehittää, jos yritykset eivät edes tunnista sitä tekevänsä?

Lue lisää