Venla Berg, DI (tietoliikennetekniikka ja teletietotekniikka)
Toimitusjohtaja, prosessikehittäjä, ERP-konsultti
Venla on työskennellyt koko työuransa asiantuntijatehtävissä kehittäen eri kokoisten yritysten ja organisaatioiden liiketoimintaa, prosesseja sekä tietotekniikan hyödyntämistä toiminnan tukena.
Viimeiset kaksikymmentä vuotta hänen asiakaskuntansa on koostunut pääasiassa keskisuurista suomalaisista yrityksistä. Työuransa ensimmäiset 15 vuotta hän kehitti ensisijaisesti suurten yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden toimintaa.
Yrittäjänä Venla on toiminut 20 vuotta. Innoman Oy:n osakkaana ja toimitusjohtajana hän on ollut vuodesta 2004 lähtien.
Venla on intohimoinen kehittäjä. Hänen mukaansa asiat voi aina tehdä nykyistä tuottavammin, virheettömämmin ja sujuvammin.
– Haluan olla mukana luomassa uutta liiketoimintaa asiakasyrityksiin ja Innomaniin. Minua motivoi yrittäminen ja kehittäminen, Venla kertoo.
Venla mukaan työssä parasta on nähdä kehittämisen tulokset niin asiakkaalla kuin omassa yrityksessä.
– Työssäni palkitsee myös mahdollisuus tehdä mielenkiintoisten ja osaavien ihmisten kanssa yhteistä kehittämistyötä asiakasyrityksissä ja Innomanissa, Venla lisää.
Venlan vapaa-aika kuluu pääsääntöisesti perheen kanssa.
– Harrastan vanhojen rakennusten kunnostamista (vapaa-ajan kiinteistöt), uuden rakennuksen viimeistelyä ja puutöitä (omakotitalo), liikuntaa, matkustamista vieraille maille, puutarhanhoitoa, vadelmanviljelyä, saunomista sekä koirien kanssa ulkoilua.